www.kd.fi » Osallistu! » Mielipidepalsta

Mielipiteitä

Ihminen ja raha

28.01.2010 12:24

Vanhasen heittämä palkkioseteli niille nuorille, jotka ovat onnistuneet saamaan työpaikan, loisi oivan porsaanreiän jota varmasti väärinkäytettäisiin, näennäisiä työsuhteita kaverin isän firmassa tms. Ei työttömyys nuorista johdu vaan yrityksistä, jotka eivät nuoria palkkaa, kannustetaan niitä. Ja eikö mitään voi tehdä sille, että voittoa tuottavat yritykset irtisanovat väkeään? Jopa valtion yritykset? Onko voiton maksimointi niin tärkeää, ettei ihmisistä mitään välitetä? Ennen ruukinpatruunat pitivät huolta koko kylästä. Ja olettehan nähneet, ettei työuraa lailla pidennetä, vaan jos työilmapiiri on hyvä, väki haluaa ja jaksaa; tyytyväinen väki on tuottavaa. Vähän ihmisen arvostamista edes rahan tekijänä niin tuloskin paranee.

TOISEKSI:
Venäläiset ostavat Suomen pala palalta, he ovat rikkaita ja heitä on paljon. Tarvittaisiin edes valtion etu-osto-oikeus..?
JA KOLMANNEKSI Rauhalalle: Eivät kaikki omaishoitajat rahaan tarvitsen vaan vapaapäiviä! Hoidettaville pitää järjestää tarvittaessa käytettäviä lyhytaikaisia hoitopaikkoja.

KD kampanjoikoon kasvuhakuisen pienyrittäjän puolesta

27.01.2010 19:26

Jo reilut puoli vuosikymmentä muiden kuin pörssiyhtiöiden maksamat osingot ovat verovapaita nettovarallisuuden yhdeksän prosentin tuoton puitteissa, 90000 euroon saakka. Siitä ylöskäänpäin pääomaveroa ei lasketa koko osinkomäärästä.

Työministeri Anni Sinnemäki on kertonut haluavansa purkaa tämän etuuden. Veroetu onkin kasvattanut tuloeroja, jopa yrittäjienkin kesken, siitä riippuen kuinka paljon yrityksellä on netto-omaisuutta. Kun liikevoitto on sama, on vaikeaa perustella miksi siitä maksettuja osinkoja pitäisi verottaa eri tavoin vain yhtiöiden erilaisten taseiden perusteella. Tämän osinkoverotusta koskevan poikkeuksen mahdollinen purkaminen poistaa syyt "turhan" varallisuuden seisottamiseen firman kassassa tai ylimääräisessä vaihto-omaisuudessa.

Valitettavasti tällaisina aikoina yrittäjätulon voimakas putoaminen pelkän verotuksen tempoilun vuoksi saattaa "kannustaa" myös sulkemaan koko yritystoiminnan! Olisikin ensisijaisen tärkeää kehittää ja esittää pienten kasvuyrityksiä uusia tukimuotoja, jotka tuottavat omistajaetua varsinaisen liiketoiminnan laajenemisen ja parempien tuottojen kautta eikä takaperoisesti nettovarallisuuden oikeuttamina.

Esimerkkinä mahdollisesta uudesta tukimuodosta olkoon vaikka työyhteisöverotus, jossa verottaja antaa yrityksen sisäisesti mahdollisuuden tasata työvoimakustannusten verokiilan jyrkkyyttä korkea- ja matalapalkkaisten työntekijöiden kesken. Tällöin verokiilan jyrkkyys voisi kaikilla työntekijöillä vastata keskipalkkaisen työntekijän verokiilaa. Toisin sanoen tämän tuen vaikutus yritysverotuksen kautta olisi sama kuin jos kaikkia yrityksen palkkoja verotettaisiin keskipalkan veroasteen mukaisesti. Ansiotuloverotuksen progression vallitessa tämä tarkoittaa nykytilannetta pienempiä palkkakustannuksia ellei kaikilla työntekijöillä ole täsmälleen sama palkka.

Tulevia vaaleja ajatellen KD:n on osoitettava tukensa pienyrittäjyydelle, joka työllistämisvaikutuksensa huomioiden ei ole riittävästi edustettuna erinäisissä nykyhallituksen asettamissa työryhmissä. Paras tapa siihen on luoda ja tuoda esille konkreettisia malleja yrittäjyyden kannustimista, jotka
haluamme saattaa seuraavaan hallitusohjelmaan.

Ketään ei Helsingissä heitetä pakkaseen

21.01.2010 17:03

Helsinkiläisvaltuutetut olivat ristiriitaisia ja neuvottomia hankalankerjäläiskysymyksen edessä keskiviikkoiltana, kun kaupunginvaltuusto keskusteli asiasta ensimmäistä kertaa. Akuutein kysymys koski sitä, kuinka kauan kaupunki jatkaa 22 romanialaisen hätämajoitusta. (Yhteensä kerjäläisiä tai heidän perheenjäseniään arvioidaan olevan kaupungissa noin 40–50 henkeä.)

Kaupunki aikoo luopua hätämajoituksesta tammikuun lopussa. Suurinta osaa valtuutetuista tämä kauhistutti. ”Ketään ei Helsingissä heitetä pakkaseen”, kokoomusryhmän puheenjohtaja Laura Räty painotti.

Romani asian nosti esille asiasta välikysymyksen tehnyt Vihreiden Kimmo Helistö. ”Kaupungin nykyinen toimintamalli on liian tyly”

Tämä talvi on ollut kylmä, ja romanien häätö pakkaseen olisi kieltämättä tylyä. Olen myös iloinen, jos kaupunginvaltuusto on tosiaan sitä mieltä, että ketään ei Helsingissä heitetä pakkaseen. Vielä iloisempi olisin, mikäli kaupunginvaltuustossa olisi tahtoa saada kodittomat pakkasesta edes hätämajoitukseen.

Helsingin (ja koko Suomen) asunnottomien määrä on kansallisen häpeä. Vielä suurempi häpeä on, että päättäjiä ei kiinnosta heidän saamisensa lämpimään. Tyypillisen asunnottoman stereotyyppi on alkoholiongelmainen, eronnut, työtön mies. ”Mitäs on juonut asuntonsa, työnsä ja perheensä”. Heille ei montaa auttajaa löydy.

Kunnallisvaalien aikaan juttelin Sörnäisissä asunnottoman viisikymppisen miehen kanssa. Siististi pukeutunut mies, kieltämättä humalassa, mutta muuten kuin kuka tahansa meistä. Insinööri koulutukseltaan. Ensin oli mennyt työ, sitten vaimo, ja lopulta asunto. Viina oli ainoa, jolla mies sai turrutettua tuskansa. Hyvin tavallinen asunnottoman tarina. On kieltämättä helpompaa kääntää katse ja ajatukset pois asunnottomista, kuin koettaa tehdä jotain asialle. Asunnottomat muistuttavat meitä siitä, että oma hyvinvointimme on vain ohuen nyörin varassa. Vaikka työpaikka ja katto pään päällä tuntuu nyt turvatuilta, työttömyys ja asunnottomuus on kuin päämme päällä roikkuva Damokleeen miekka.

SKP:n Yrjö Hakasen mukaan ”Viranomaisilla on Helsingissäkin velvollisuus suojella myös ulkomailta tulleiden kerjäläisten ihmisoikeuksia”. Mistä löytyisi helsinkiläinen päättäjä, jonka mukaan viranomaisilla on Helsingissäkin velvollisuus suojella asunnottomien ihmisoikeuksia?

Drogupplysning

11.01.2010 10:30

Behöver Finland faktist fler droger? Alla vill ju direkt säga "nej", men jag tror inte att frågan är så enkel. Enligt pålitliga källor innom EU och utanför så orsakar cannabis mindre problem på alla frånter än alkohol, så länge som tobak inte blandas med det. Trots det påstår drogupplysningen att cannabis orsakar t.ex aggression, men faktan är att i närpå alla kända fall så är orsaken mentalsjukdom eller så är våldsmannen känd hos polisen från tidigare. Langarna säljer åt minderåriga men det gör inte Alko, så borde det inte vara bättre för alla att staten tar kontroll över utbudet då efterfrågan bara har ökat i årtionden?

Kansan valtaa ei saa heikentää

07.01.2010 07:57

Teija Tiilikainen säikytti uhkaamalla poistaa kansanvallan seuraavissa Presidentin vaaleissa. Tämän pitää ehdottomasti jättää uhkaukseksi. Presidentin pitää aina pitää kansan valisemana. Jollei niin käy niin se o varma, että äänestys prosentti tippuu jokaisessa vaaleissa koska kansa katsoo, että heitä ei enään tarvita.Tämän puolesta on ruvettava taistelemaan vaikkapa hautaamalla Lissabonin sopimuksen joka onkin suurin syypää tähän tilanteeseen.

RSS-Feed RSS-Syöte