www.kd.fi » Osallistu! » Mielipidepalsta

Mielipiteitä

Meidän Suomi

30.06.2008 09:35

Olen juuri liittynyt KD:een koska niin suurelta osin ajattelen itse samoin. Samat arvot, jotka voisin allekirjoittaa.\'  En lakkaa jaksamasta yrittää korottaa ääntäni suomalaisten puolesta. En tarkoita että vain suomalaisten ,mutta me täällä asuvat. Mielestäni on HÄTÄTILA , KOSKA SUOMESSA voidaan huonosti. On voitu jo pitkään. Kyllästymiseen asti on kysyttävä miksi , miksi lapset ja nuoret HALUAVAT HUUMATA ITSENSÄ. Ottavat lääkkeitä suoraan suoneen. Huumeet. Jokapäiväisessä käytössä alkoholi. Kadulla on nuoria jotka hörppivät viinit suoraan pullosta metroa odotellessa. Kaljakantamukset vakiovarusteena. MIKÄ ON NIIN HUONOSTI, ettei kestä. Siitä on otettava selvä ja nostettava ei kissat vaan KALJAT JA PÄIHTEET PÖYDÄLLE. MIKÄ ON ETTEI JAKSA OLLA NUORI omana itsenään? Jo luulisin Presidentin olevan kiinnostuneen maan äitinä hoitaa erityisellä milenkiinnolla Suomen asiat perhepolitiikan ja terveydenhuollon osalta kuntoon. Tässä talkoossa tarvitaan ASENNEMUUTOSTA.Kestävää mutosta ja asennetta sinne missä palaa. Eli ihan kasvun tyveen : perhe-päiväkoti-koulu-nuorison tapahtumat-AKSELILLE. Olen edellee sitä mieltä että ei ole mitään mieltä jakaa tukea 10 e sinne ja 20 e tuonne....vaan pystytetään sellaisia järjestelmiä ,joissa lapset , perheet , nuoret saavat kaiken sen tuen mitä tarvitsevat. Oliko ALKON alennusmyynti siksi että saatiin siivottua poist huonokuntoisimmat alkoholisoituneet kirjoista? Nyt on uusi populaatio kehittymässä. Alkoholin myyjä olisi hyvä itse perustaa kuntoutuslaitoksia asiakkailleen. Terveydenhuolto ei kestä hoitaa (vrt. Tehy-lehti kesäkuun no) . Hoitajat ovat ylikúormitettuja hoitamassa päihteiden takia hoitoa vaativia loukkaantuneita ym. Kouluun tarpeekei terkkareita ja lääkäreitä nuorten tarpeisiin. Hengellistä apua -kriisiapua- voisia ajatella niin että srk:n väki jalkautuu. Kirkko olisi vaikka kiinni jonkun päivän ja sinä päivänä olisi katukappeli, jossa keskustella. KRIISITALKOON SUOMEN HYVÄKSI MUUTAMAKSI VUODEKSI, NIIN EIKÖHÄN SE ALA MUUTTUA ihmisten arki.

kansalainen

Elatustuen maksaminen

26.06.2008 09:35

KD lehden 19.6 ilmestyneessä numerossa oli otettu poiminta Marjo Antooran blogikirjoituksesta \"Jotain rotia elatustukiin\". Siinä Marjo nosti epäkohtana esiin elatustuen maksamisen kun elatusapu on vahvistettu täyden elatustuen määrää pienemmäksi johtuen vanhempien suuresta tuloerosta. Vanhemmathan vastaavat lapsen elatuksesta elatuskykynsä suhteessa elatusvelvollisuuden ylärajan ollessa aina kuitenkin vanhemman elatuskyky.  Tällaisessa tapauksessa Elatusturvalain 5 § mukaan kuitenkaan lapsi ei ole oikeutettu elatustukeen. Elatustukeen on oikeutettu lapsi vain jos elatusapu on vahvistettu täyttä elatustukea pienemmäksi elatusvelvollisen vanhemman puutteellisen maksukyvyn vuoksi.  Jos elatusapu on vahvistettu muista syistä elatustukea pienemmäksi ei kunnan tarvitse maksaa elatustukea. Muita syitä voi olla mm. Marjon mainitsema vanhempien suuri tuloero, lapsen normaalia vähäisempi elatustarve tai se että lapsi huolehtii osaksi itse elatuksestaan.  Laissa on siis jo huomioitu Marjon mainitsema epäkohta.
Janne-Ville Kinnunen

Terveisiä medialle ja puolueille

13.06.2008 09:35

En ole minkään puolueen jäsen. Seuraan ainoastaan tiedotusvälineitten antamaa informaatiota päivittäisestä politiikasta. Tiedotusvälineistä eli ns. mediasta haluan omana mielipiteenäni sanoa, että se on lähes kauttaaltaan väriltään punainen ja toimii vasemmistopuolueiden äänitorvena ja heidän etujaan ajavana kanavana.

Presidentinvaaleissa Esko Aho vastaan Halonen se näkyi selvästi. Jo hyvissä ajoin ennen vaaleja alettiin silloisena ulkoministerinä toimineen Halosen työtä seurata ja esitellä eritoten TV:ssä. Media teki hänestä tärkeän ja näkyvän. Esko Aho lyötiin ”lättänäksi”. Kaikki, mitä hän sanoi, väänneltiin ja käänneltiin. Häntä ivattiin ja pilkattiin. Hän korosti perhearvoja. Ne joutuivat pilkan ja irvailun aiheeksi. Tapahtui mediamurha nro.1. Esko Aho työnnettiin syrjään. Sitten tuli Anneli Jäätteenmäki. Murha nro.2. Tanja Karpelalta on kateuden, kaunan ja pahansuopaisuuden johdosta viety melkein henki. Hän on ollut median kiduttama vuositolkulla.

Ilkka Kanerva murhattiin seuraavaksi. Hänet media ja SDP yhdessä ampuivat alas kuin pyyn lennosta. Olipa helppo ”nakki”. Hän teki väärin, mutta näin rajua kohtaloa hän ei olisi kokenut, jos ei olisi ollut hallituksessa eikä väärässä puolueessa. Vasemmistolaisena hänen tekosensa olisi peitelty. Peiteltiinhän Lipposenkin vaimon hylkäämiset, ero ja iltajuoksut. Peittelemisellä tarkoitan sitä, että kun kerrotaan omista, jutut kerrotaan kauniisti. Ei silloin vaadita hallituksesta tai virasta eroamista. Vanhanen on oma lukunsa. Hän on ollut hirressä kuin siat ennen vanhaan ennen teurastusta.

Sanallisilla puukoilla häntä on pistelty ja viillelty. On yritetty vaikka mitä, jotta saataisiin mahdollisimman ilkeitä ja pahansuopia juttuja aikaan. Kaikki kaivellaan. Raadellaan ja rikki revitään ilman häpeän häivääkään. Ja sen te media yhdessä sosialistisen SDP: n kanssa teette. Haastattelunne ovat inhottavia ja kirjoituksenne ovat inhottavan ällöttäviä. Aina, kun yksipuolisesti jotakin ihmistä täydeltä laidalta mollataan, tulee tavallisille ihmisille oksettava tunne. Mediana ette sano mitään tai kirjoitatte pienesti esim: Itsenäisyyspäiväjuhlissa usein punaiset kukat entisten sinivalkoisten sijasta. Itsenäisyyspäiväjuhlissa homot ja lesbot marssivat juhliin käsi kädessä. Olisipa näin ollut esim. kokoomuksen tai kristillisten juhlissa. Mikä meteli asiasta olisikaan syntynyt!

Presidenttiä ei nolattu lehdistön taholta perhesuhteittensa takia, vaikka asiasta kirjoitettiinkin. Presidentti ei osallistunut valkoisten juhlaan. Mikä scandaali meistä tavallisista tarpojista. Ko. asia olisi ollut kyllä ison jutun aihe. Vasemmistopuolueen edustajien menemisistä ja tulemisista ei kuulu hiiren hiiskaustakaan. Tuskin hekään aivan puhtoisia pulmusia ovat niin kuin ei meistä kukaan. Vaalirahoitusasiassa kysyisin vaan seuraavaa. Miten paljon SAK on tukenut ja millä tavoin vasemmistopuolueita? Ei tietysti mitenkään. Miten paljon rahallista tukea on Suomeen saatu itäisestä naapurista vuosikymmenten aikana?

Kenellä politiikassa on täysin puhtaat paperit? Pitäisi tietysti olla kaikilla, mutta kun ketään synnitöntä ei ole. Ei ole yhden yhtäkään, joka olisi syytön. SDP:lle sanon. Valitettavasti olette huonoja häviäjiä ja äärettömän vallanhaluisia. Käytte inhottavan häpeällistä peliä oppositiossa. Olette täynnä kateutta ja ilkeitä ajatuksia sekä pahaa puhetta. Ilmeisesti olette lyöneet vetoa median kanssa siitä, montako poliittista murhaa pystytte tekemään ja montako jäsentä hallituksesta pystytte heittämään ulos. Väkisin tulee mieleen myös, maksetaanko medialle tiettyjen ilkeämielisten juttujen kirjoittelusta ja maksetaanko ilmiantajille, susannoille ym:lle?

Näin monet luulevat asian olevan ja tottahan se ehkä lieneekin. Teitä ei saanut arvostella, kun olitte hallituksessa. Tekö olette ainoat viisaat ja kaiken arvostelun yläpuolella? Lipponen aikoinaan oli kuin rakkikoira. Nyrkki silmään ja orsille jokainen vastustaja. Heinäluoma oli asteen verran hienostuneempi (tosin ei enää oppositiossa), mutta tämä uusi nainen on Lipposen kaltainen. Räksytys alkoi heti. Miten voikin nuori kaunis nainen alkaa heti haukkua. Ja media toistaa kaikki ilkeydet aina silloin, kun ne kohdistuvat nykyisiin hallituspuolueisiin ja sen jäseniin.

Teidän pitäisi eduskunnassa näyttää hyvää esimerkkiä kansalle puheissa ja teoissa. Meidän pitäisi nähdä, että puhutte kunnioittavasti toisillenne, ettekä huuda ja kiroa toisianne. Karvat nousevat katsojilla pystyyn eduskunnan istuntoja kuunnellessa. Puhe- ja käytöskursseille jokainen huutaja ja räyhääjä. Samoin jokainen kirjallisten ja suullisten ilkeyksien heittäjä. Tukekaa toisianne ja toimikaa tämän kansan hyväksi kaikissa asioissa yhteistyössä toistenne kanssa. Älkää liatko omaa pesäänne niin että ulkomaan elävätkin alkavat nauraa meille riitojenne takia. Puhukaa toisistanne hyvää, ei pahaa. Siten saisitte kansan kunnioituksen.

Virheet ja vääryydet on oikaistava, mutta on nähtävä ja uskallettava tunnustaa myös omat virheensä. Anteeksi on osattava pyytää ja antaa. Näitä asioita olemme koulussa lapsillemme opettaneet, mutta oppi on näköjään ojaan kaatunut.

Vielä kysyn: Miksi EU:sta ja kaikesta siitä sekasorrosta ja vääryydestä, mitä kansoille siitä aiheutuu, ei kunnolla kerrota? Ruoan hinnan piti aleta EU:ssa, mutta miten onkaan käynyt? Suomesta on tapettu maanviljelys vasemmiston ajaman politiikan ja nyt Eu: n päätösten takia. Samoin maaseutu autioitetaan. Väki sullotaan kaupunkeihin, jotta sitä olisi helpompi hallita. Maalta ovat kuitenkin tulleet kaikkein rehellisimmät ja työteliäimmät ihmiset tähän yhteiskuntaan. Maaseudun tuottamaa viljaa on vasemmistokin syönyt ja tulee jatkossakin syömään.

SDP ja vasemmisto yleensä on ajanut kodit hajottavaa politiikkaa. Äidit töihin ja lapset hoitoon. Karmeat seuraukset ovat nyt nähtävissä. Maatamme myydään tällä hetkellä venäläisille. Se on katastrofi. Isiemme kalliilla verellä olemme maamme lunastaneet ja nyt se myydään ”ilmaiseksi”. Isänmaalla ei voi olla myyntihintaa, niin kallisarvoinen se on. Myyminen alkoi tapahtua nykyisen presidenttimme aikana. Kukaan oikeistopresidentti ei olisi myyntiin lupaa antanut. Miksi asiasta ei puhuta eikä oteta kantaa korkealta taholta? Olemme suomalaisina hyvin huolissamme. Ainoatakaan neliömillimetriä venäläisille myymästä maasta emme koskaan saa takaisin.

Häkämiehen sanoma siitä, että Venäjä on Suomelle vain ja ainoastaan uhka, uhka, uhka, on totisinta totta. Pelotta se pitää jokaisen suomalaisen uskaltaa sanoa. Olette poliitikot ja media pelkureita ja löperöitä asioitten hoitajia, jos ette nyt tähän asiaan tartu ja saa aikaan lakia, samantyyppistä kuin Ahvenenmaalla. Emme mekään saa itsellemme Venäjän maata ostaa. Eipä anna Venäjä Karjalaakaan takaisin, ei edes ostamalla.

Lopuksi: rohkeasti vanhat hyvät arvot kunniaan: KOTI; USKONTO JA ISÄNMAA Medialle, eduskunnalle ja hallitukselle toivotan sopuisuutta, rauhaa ja yhteistyökykyisyyttä. Yhdessä tsempaten, toisiamme kannustaen, ei lyöden, menemme eteen päin.

Varpu Pitkänen
Kuopio

Enennaikaiset vaalit ja muu sotku

02.06.2008 10:06

Täytyy vähän kritisoida puoluejohdon päätöstä ennenaikaisten vaalien vaatimisesta. Ettei se nyt olisi vaan ollut liian hätiköity ja populistinen?

Suoraselkäinen ja puhtoinen politiikka, jota nyt halutaan edistää on tietysti aivan oikea linja. Ja vaalirahoitukselle on ilman muuta saatava joku selkeä linja ja tolkku joka on kaikilla ja ennen muuta kansalla tiedossa. Loppujen lopuksihan koko jupakassa on kyse median synnyttämästä sekametelisopasta; se noukkii tiedon sieltä, toisen täältä ja yhdistelee niitä mielensä mukaan. Paisuttelee yhtä puolta asiasta, tuomatta se toisa esiin. Ja saa kansan kuohahtamaan.

Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin että luottamus politiikkoihin ei ole mennyt (sen enempää kuin ennenkään), vaan luottamus juuri tiedotusvälineiden asiallisuuteen. Nyt pitäisi pitää pää kylmänä ja muistaa normaalit, ikiaikaiset asioihin vaikuttamisen kanavat eli asiallinen ja rehellinen lobbaus ja sen tarpeellisuus. Rahallinen tukikin on jossain määrin paikallaan ja tarpeen.

Kuten sanoin, epäkohdat on karsittava ja siihen toivon mukaan riittää vaalirahoituksen uusi säädöstö, selkeä ohjeistus ja yksiselitteinen tulkinta. Uusia vaaleja ei sen takia tähän hätään tarvita; rauhotutaan ja keskitytään nyt kuntavaaleihin. Ja pidetään edelleen omat jauhot pussissa puhtaana.

Aila Wallin

RSS-Feed RSS-Syöte