Maanantai 27. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » Vaarallista joulua

Vaarallista joulua

23.12.2010

Jussi Kärmeranta

Joulun aikaan on lehdistä voinut lukea paljon kristinuskoon liittyviä uutisia. Yksi tällainen uutinen tuli Korean niemimaalta.

Etelä-Korean puolustusministeriö on myöntänyt soulilaiselle kirkolle luvan sytyttää jouluvalot Koreoiden rajalle ensi kertaa seitsemään vuoteen. Valot tulevat loistamaan pitkälle energiapulasta kärsivään Pohjois-Koreaan.

Pohjois-Korea on todennut, että sen mukaan kyse on uskonnollisesta propagandasta, jonka tarkoituksena on käännyttää Pohjois-Korean kansalaisia ja sotilaita. Etelä-Korea on lisäksi asentanut rajalle tehokkaat kaiuttimet, joiden avulla voidaan kuuluttaa viestejä pitkälle Pohjois-Koreaan. Pohjois-Korea on uhannut ampua kaiuttimet, jos niitä aletaan käyttää. Kaikenlainen provokaatioksi luokiteltava toiminta tuntuu siis olevan vaarallista, ja sellaiseksi lukeutuu myös kirkon toiminta jouluvalojen sytyttämisestä.

Toinen kristinuskoon liittyvä uutinen koskee iranilaisen pastorin Youcef Nadarkhanin saamaa kuolemantuomiota. Nadarkhan on tuomittu islamin uskosta luopumisen vuoksi ja profeetta Muhammedin aseman kieltämisestä. Tämäkin uutinen osoittaa sen, että kristinusko on vaarallinen sekä Iranin tämän hetken hallinnolle että toisella tavalla kristityille itselleen.

Suomessa ei voi puhua samanlaisesta vaarasta, mutta jälleen kerran keskustellaan siitä, kuinka sopivaa on pitää kristinuskoa esillä. Suuri osa on varmasti sitä mieltä, että uskon osoittaminen avoimesti ei ole sopivaa, ja se luo luonnollisesti painetta kristityille.

Oma ajatukseni on, että kristinuskon avoimesti esillä pitäminen on erittäin tärkeää erityisesti silloin, kun sitä yritetään estää. Välillä tämä voi olla vaarallista, mutta juuri tähän liittyen haluan toivottaa teille kaikille oikein vaarallista joulua.

KD:n 3. varapuheenjohtaja