Sunnuntai 19. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » Hiiriä mä metsästän

Hiiriä mä metsästän

18.09.2008

Marianne Masamba

Tähän aikaan vuodesta Malawissa metsästetään hiiriä. Hiiret ovat  monille ainoa liharuoka. Metsästys tapahtuu niin, että sytytetään ruohikkoa palamaan ja ajetaan hiiriä nurkkaan.

Mukana on kuokka, jolla sitten tapetaan hiiret. Lapset tulevat usein kotiin metsästysreissuiltaan eläviä hiiriä hännistä kantaen. Lasten hiirien metsästyksellä on monesti oheisseurauksia. Meidän klinikalle on tuotu muutaman kerran kuokasta iskun päähän saanut lapsi. Toinen pienistä metsästäjistä kun on yrittänyt tavoittaa samaa hiirtä paljain käsin ja toinen kuokalla. 

Toinen säännöllinen seuraus on suuret ruohikkopalot -pieni tuli, jolla hiiret ajetaan nurkkaan karkaa käsistä.  Välillä ilma on savusta sakea ja illalla nukkumaan mennessä täytyy ravistella tuhkat sängynpeitolta. Uskon, että tänä vuonna hiiriä metsästetään tavallista enemmän, kun maissistakin on pulaa.

Alkuvuoden poikkeuksellisen kovat sateet tuhosivat maissisadon eripuolilla maata. Meidän kunnan alueelle tuli hyvä sato, mutta Malawin hallitus osti siitä suurimman osan.  Nyt maissin hinta on korkeampi kuin vuosiin ja sitä on vaikeaa löytää ostettavaksi.

Köyhyys on haastava matkakumppani. En voi köyhyydestä puhua kokemuksen äänellä, vaan sitä vierestä seuranneena.  Olen saanut nähdä paljon oman edun tavoittelua, mutta myös vähästä jakamista. Orpo – ohjelmamme ensimmäinen perhe; isoäiti ja 15 orpolastaan ovat köyhistä köyhimpiä. Pari kertaa isoäiti on lähettänyt meille kanan kiitokseksi kaikesta avusta. Ensimmäistä kanaa en ottanut vastaan, vaan kehotin heitä syömään sen itse. Toisen kanan vastaanotin.

Mieheni 10-vuotias Chikondi poika varasti aluksi ”rikkaalta” äitipuolelta ja jakoi köyhille serkuilleen. Nykyään hän pyytää , kiittää –ja jakaa. Hiiri on pieni eläin, josta saa proteiinia, mutta jonka metsästys saa aikaan välillä tulipaloja.

Hiirestä tulee mieleeni kieli, joka on myös pieni. Raamattu sanoo, kuinka samalla kielellä jaamme siunauksia ja kirouksia,  kuinka se on hankalasti taltutettavissa ja se saa aikaa suuria paloja. Se joko rikastuttaa tai köyhdyttää - sekä käyttäjäänsä että vaikutuspiiriään.

Minulle se on paljastunut kaikkein haastavimmaksi matkakumppaniksi.

Kirjoittaja on diakoni ja One Way Mission lähetti Malawissa.