Keskiviikko 29. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » Tukalaa hellettä

Tukalaa hellettä

14.08.2014

Kristiina Kunnas

Sata vuotta sitten ammuttiin Sarajevon surmanluodit. Alkoi ensimmäinen maailmansota, joka vaikutti peruuttamattomasti miljoonien ihmisten elämään. Kaatuneita oli yli kymmenen miljoonaa, haavoittuneita parikymmentä miljoonaa ja kadonneiksikin jäi miljoonia.

Sata vuotta näiden tapahtumien jälkeen maailma on kovin erilainen. Vai onko sittenkään?
Olemme joutuneet tukalaan helteeseen. Poikkeuksellisen pitkä kuuma jakso on vain säätilan ohimenevä ääri-ilmiö. Sen sijaan ympäröivän maailman, oman yhteiskuntamme ja jopa oman puolueemme kriisit ovat paljon huolestuttavampia ja lopputulokseltaan arvaamattomampia.

Surmanluoteja ammutaan nyt joka puolella. Hamas ampuu Israeliin, Israel Gazaan, kostonkierteestä ei haluta irrottautua. Kalifaatiksi julistautunut Isis pitää Irakissa pinteessä kymmeniätuhansia kristittyjä sekä muita vähemmistöihin kuuluvia Mosulin ympäristössä ja kristityssä Qaraqoshin kaupungissa. Yhdysvallat aloitti ilmaiskut estääkseen ääri-islamilaisen ja äärimmäisen julman Isisin etenemisen.

Afganistanissa surmanluodit lopettivat kahden yhteisössään tunnetun suomalaisen kristityn avustustyöntekijän elämän.

Afrikan mantereen länsiosassa kylvää kauhua parantumaton verenvuototauti Ebola. Euroopan itäosassa Ukrainan kriisin ratkaisu näyttää yhtä mahdottomalta kuin pelastustyöntekijöiden pääsy alasammutun malesialaiskoneen uhrien luokse.

Oma naapurimme, rakas ja pelottava Venäjä,  kulkee valitsemallaan tiellä yhä kauemmaksi keskinäisestä diplomatiasta ja rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Suomettumisen historia tuntuu nyt lähes absurdilta: Oliko meillä joskus YYA eli sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta?

Pakotteiden pallottelussa Suomi ajautui vientikriisiin Venäjän kanssa. Kauppasodan luodit ovat ne kirvelevimmät. Osuessaan rahahanaan ne halvaannuttavat teollisuuden, yritykset jäävät vaille tuottoa ja ihmiset vaille työtä - ja toimeentuloa.

Ainoat valopilkut kesän masentavassa uutisvirrassa olivat telakan pelastuminen ja tuhansien miestyövuosien säilyminen Turussa.

Hellekesän lopussa näemme sen, miten Kristillisdemokraatit etenevät oman kriisinsä kanssa. Puolueemme kuva ryvettyi kesän kohussa. Kansa ei tahtonut millään sulattaa sitä, että kristillisessä puolueessa voitaisiin riidellä.

Kohun alle lähes hautautui alkuperäinen tarve: Kannatuksen saaminen nousuun. Sen tavoittamiseksi on oltava viisas, toista kunnioittava, näkemyseroja sietävä sekä entistä sitoutuneempi.