Keskiviikko 22. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » Veli venäläinen ei enää jätä rahaa Suomeen

Veli venäläinen ei enää jätä rahaa Suomeen

17.10.2013

Kristiina Kunnas

Venäläisten kiinnostus maatamme kohtaan tuottaa suomalaisille sekä huolta että taloudellista hyötyä. Nyt halukkuus eurojen käyttöön on ratkaisevasti muuttunut.

Tuhannet venäläiset rajanylittäjät vastasivat tammi-elokuussa kyselyyn, mihin käyttävät Suomessa rahaa. Kiinnostava muutos on se, että rahaa käytetään yhä vähemmän, ja palvelut jätetään ostamatta.

Moni kuitenkin kertoi hankkivansa myös palveluita, mutta ei todellisuudessa ainakaan tilastojen mukaan tehnyt niin.

Vähän kuin suomalainen, joka  innostuu saadessaan asuntokaupassa vanhanaikaisen ja viehättävän kylpyammeen. Muutaman vuoden päästä hän huomaa, että käyttämättä on jäänyt. Ilmankin pärjää.

Venäläiset ovat tuoneet Suomeen viime vuosina merkittävästi rahaa. Nyt kasvun aika näyttää loppuvan. Ostosmatkailu kiinnostaa yhä, mutta euroja käytetään entistä vähemmän.

Venäläisten tuomat eurot ovat olleet enemmän kuin tervetulleita. Nyt näyttää siltä, että yhä useampi haluaa Suomesta sen mitä suomalainenkin: puhtaan luonnon kauneutta ja rauhaa, loma-asumisen parhaita puolia. Hankitaan vain välttämätön. Muu kulutus nollataan. Ei suomalainenkaan enää syö ravintolassa kotimaan lomillaan, vaan valmistaa ruokansa itse. Samaa harrastaa venäläinen mökkimatkailija.

Suomesta virtaa Viroon viinarahaa. Tallinnan-matkaajat käyvät ostoksilla, ja tuovat omaan käyttöönsä suuria määriä alkoholia. Ministeriöissä mietitään, mitä asialle voisi tehdä vai voiko mitään. Myös palveluita ostetaan sekä Tallinnassa että muualla Virossa. Suutari-, kauneudenhoito- sekä parturi- ja kampaamopalvelut vetoavat hinnoiltaan kilpailukykyisinä.

Olisi toivottavaa, että venäläiset kylväisivät tänne rahaa samaan tyyliin kuon suomalaiset Viroon. Mutta venäläisille Suomen hinnat eivät useinkaan ole kilpailukykyiset.

Matkailualalla on meneillään kuuma pohdinta. Venäläisten halutaan tulevan jatkossakin. Itä-Suomessa mielipiteet ovat jakautuneet, eikä kaikilta soraääniltäkään ole vältytty. Kaupan liitto ja yrittäjät toivovat venäläisten ostoryntäystä kun taas moni maanomistaja ja loma-asukas haluaisi venäläisten kiinnostuksen mökkien vuokraamiseen, rakentamiseen ja ostamiseen vähenevän.