Tiistai 28. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » Opetuksia talouskriisin äärellä

Opetuksia talouskriisin äärellä

09.12.2010

Esa Erävalo

Talouskriiseistä selviytymiseen näyttää olevan kaksi päälinjaa: John Maynard Keynesiä tulkitseva koulukunta, joka painottaa julkisen rahoituksen lisäämistä, kun yksityinen sektori on kriisissä, ja Joseph Schumpeterin mukainen koulukunta, joka painottaa markkinoiden itsekorjaavuutta ja luovan tuhon merkitystä uusiutumisessa.

Viime aikoina on seurattu keynesiläistä mallia, eli estetty kriisin syveneminen valtavalla julkisen rahan panostuksella. Mutta Keyneskään ei tarkoittanut, että rahansiirtoa yksityisen sektorin hyväksi jatkettaisiin loputtomiin, vaan markkinoiden pitää antaa vähitellen toimia. Konkurssikypsät yritykset pitää mahdollisimman nopeasti päästää konkurssiin, jotta pääomia vapautuu kannattavampiin tarkoituksiin. Jos jatketaan julkisten varojen upottamista yritystukiin, kilpailu häiriintyy ja kriisi venyy, kuten Japanissa viime vuosikymmenellä.

Komissio lienee tähdännyt suurimman kuohunnan yli vuoteen 2013, jonka jälkeen Kreikka ja monia yrityksiä alettaisiin päästää velkajärjestelyihin, mutta Irlannin, Portugalin, Espanjan ja muidenkin talouksien ongelmien kärjistyessä arviot kuohunnan tasaantumisesta voivat osoittautua liian optimistisiksi. Ongelmien syitä ei ole ratkaistu. Nyt on vain ostettu aikaa, ja Saksan, Ranskan, Englannin, Espanjan ja eräiden muiden maiden pankkien myöntämiä huonoja velkoja yritetään siirtää EU-maiden yhteisvastuuseen. Näiden pankkien tulee vastata veloistaan ja näiden maiden finanssivalvontansa pettämisestä.

Kriisissä kohtaamme suuria moraalisia ongelmia: Miksi ongelmien aiheuttajat rankaisemisen sijasta palkitaan? Miksi meillä muilla maksatetaan heidän aiheuttamansa tappiot? Miksi konkurssikypsiä yrityksiä ja niiden omistajia pidetään pystyssä ja kilpailua vääristetään? Miksi asiansa hyvin hoitaneiden maiden kansalaisten pitää taata tuhlaajien velat? Moraalikato uhkaa aina vain kärjistyä, kun yrityskoko kriisin jälkimainingeissa kasvaa: jotkin yritykset ovat tulleet niin isoiksi, että ne on aina pakko pelastaa julkisin varoin.

Suurimmat finanssialan yritykset pitää jatkossa pilkkoa niin pieniin osiin, että ne voidaan päästää konkurssiin seuraavan kriisin iskiessä. Paul Volckerin ja monen muun taloustieteilijän ajama linja on hyvä. Siinä perinteinen pankkitoiminta erotettaisiin finanssipelaamisesta omiksi yrityksikseen.

Mutta edes EU ei voi yksipuolisilla ratkaisuilla antaa kilpailuetua muiden alueiden yrityksille. Elämme niin yhdentyneessä maapallon laajuisessa taloudessa, että tarvitaan yhteiset kansainväliset linjaukset. Niistä on vaikea sopia, mutta mahdotonta se ei saa olla.