Keskiviikko 22. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » KD vaihtoi vaihteen suuremmalle

KD vaihtoi vaihteen suuremmalle

23.12.2009

Kristiina Kunnas

Maailmanhistorian lehdille vuosi 2009 piirsi kuvan globaalin laman räjähdysmäisestä leviämisestä, Afganistanin ratkaisemattomasta tilaanteesta, Barack Obaman ”rauhantoive”-Nobelista ja Kööpenhaminan ilmastokokouksen laihoista saavutuksista. Samaan aikaan KD otti isoja askeleita eteenpäin kohden eduskuntavaaleja.

Kristillisdemokraatit laittoi isomman vaihteen silmään juuri ennen vuoden loppua.

KD:n poliittista vuodenkiertoa ovat värittäneet kauan kaivattu MEPin paikka Brysseliin kesäkuun onnistuneissa eurovaaleissa. Sitkeä ja tarmokas Sari Essayah on jo ajanut itsensä sisään europarlamentin työskentelyyn.
Suuri joukko keskeisiä toimijoita laitettiin KD:n nimitysrumbassa uusiksi. Sari Essayah jätti puoluesihteerin paikan, ja sen täyttileveillä harteillaan ja pohjalaisella yrittäjänsisullaan Peter Östman. Essayah’n avustajiksi lähteneiden päätoimittaja Esa Erävalon ja pääsihteeri Merja Eräpolun seuraajat Kristiina Kunnas ja Marjo Loponen löytyivät omista työyhteisöistä.

Puolueelle palkattiin ensimmäisen kerran oma viestintäpäällikkö. Nuoresta lähtien KD:ssä toiminut Asmo Maanselkä aloitti räväkästi: hänen luomuksensa on kulmakarvoja kohottanut mutta puolueessa lähinnä erittäin mieluusti vastaanotettu Ekokonservatiivi-kampanja.

Myös varapuheenjohtajat menivät vaihtoon. Järvenpään puoluekokous valitsi Etelä-Savon todennäköisen eduskuntavaalimenestyjän, rehtori-kirjailija Teuvo V. Riikosen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Saman äänimäärän saanut kansanedustaja Sari Palm (Kymi) jäi kakkoseksi äänestyksessä, ja toimii nyt toisena varapuheenjohtajana. Jussi Kärmeranta on puolueen nuoria ajattelijoita. Hänestä leivottiin kolmas varapuheenjohtaja.

Runko on hyvä. Puolueella vain on kovin pieni peruskannatus. Sitä halutaan kasvattaa ja houkutella kaikista kaapeista nyt ulos ne salaiset kd-kannattajat.

Lisäksi Ekokonservatiivi- ja muihin kampanjoihin tarvitaan paljon lihaa luiden ympärille. Hyvä idea ei kauan elä ilman että siihen tehdään mehukkaita jatkoja, kiinnostavia liepeitä, joihin tarttua.

KD valmistautuu jouluun hyvin mielin. Hyvä mieli karisee, kun hiukankin vilkaisee ikkunasta ulos.  Suomi voi huonosti. Maailma voi huonosti. Silti jotkut menestyvät ja rikkaat vain rikastuvat. Köyhille jää yhä vähemmän.

Jouluun ja vaaleihin on molempiin mentävä herkällä mielellä: Miten voin omilla pienilläkin ratkaisuilla tukea maailman muuttumista edes hiukan paremmaksi paikaksi.

Pelkkä kauas rakastaminen ei riitä. On aloitettava läheltä: omista läheisistä, naapureista. Vieressä voi olla kipeästi apua tarvitseva.