Keskiviikko 22. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » ”Työmme ei lopu avioliittolakiin”

”Työmme ei lopu avioliittolakiin”

11.12.2014

Mikko Kiuttu, Remo Ronkainen

Tarvitaan uusia, raikkaita avauksia siitä, miten kehittää yhteiskuntaa, kirjoittavat KD Nuorten väistyvä puheenjohtaja Mikko Kiuttu ja uusi puheenjohtaja Remo Ronkainen.

Kansalaisaloite avioliittolain muutoksesta hyväksyttiin alustavasti eduskunnassa. Avioliittoasia on hallinnut mediarummutusta jo pitkään ja tässä kysymyksessä valtamedia on ollut huolestuttavan yksimielinen.
Osalle äänestystulos oli helpotus, osa koki karvaan pettymyksen - niin mekin.
 
Sisäministeri, puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen ihmetteli pääministeri Stubbin erittäin vahvaa vetoomusta kansanedustajien äänestyskäyttäytymisen puolesta ennen suuren salin äänestystä.
Ryhmäkuria ja ylhäältä tulevaa painostusta oli havaittavissa myös Antti Rinteen johtamassa SDP:ssä, jossa kaksi kansanedustajaa ”peloteltuina” jättäytyivät pois äänestämästä ryhmän enemmistöä vastaan.

Osa puolueväestämme on tulkinnut Räsäsen puheita siten, että KD ei lähde mukaan sellaiseen hallitukseen, joka toimeenpanee eduskunnassa hyväksytyt avioliittolain muutokset.
Entinen europarlamentaarikko Sari Essayah huomautti viime viikolla Kotimaa24:n haastattelussa osuvasti: ”Mielestäni puolue ei ole linjannut, mitä tämän niin sanotun täydentävän lainsäädännön suhteen tehdään”.
Tärkeää on muistaa, että sekä todennäköinen tuleva pääministeri Juha Sipilä että tuleva ministeri Timo Soini ovat sanoneet, etteivät hyväksytyt avioliittolain päätökset ole kynnyskysymyksiä puolueidensa hallituksesta päättämisessä. Myöskään KD:n ei ainakaan tässä vaiheessa pidä sulkea mahdollista hallitusovea.

Mielestämme tärkeintä on nyt seurata, mitä kaikkia lakimuutoksia lähiviikot tuovat tullessaan avioliittolain osalta ja sen jälkeen linjattava puolueen kanta tähän tulevaa mahdollista hallituskautta ajatellen.
Toimintamme kärkenä on seuraavien kuukausien ajan oltava vain ja ainoastaan vaalivoitto ensi huhtikuussa! Muutoin lienee turha edes haikailla hallitukseen pääsystä.
 
Yhteiskunnassamme odottaa monet jättimäisen isot haasteet, joihin tarvitaan ratkaisuja ja kipeästi. Kristillisdemokratian olemassaolo ei kuitenkaan perustu asioiden loputtomaan vastustamiseen. Se syntyi aikanaan yhteiskunnan kehityksen moottoriksi, vaikka tässä avioliittokysymyksessä KD:ta pidetään jarruttavana voimana, koska pitäydymme uskollisesti perhekäsityksessämme.
Suomessa on paljon muitakin asioita, joihin meitä tarvitaan. Esimerkiksi talous junnaa edelleen paikoillaan, useat lapset ja nuoret voivat pahoin, mikä kertoo pohjimmiltaan perheiden erilaisista kasautuneista ongelmista. Nuoret syrjäytyvät koulu- ja opiskelutiellään, josta kertoo masentuneisuuden karut luvut. Aikuiset ja vanhukset kokevat monet yksinäisyyttä jne.
 
Hyvinvointiyhteiskunnan keskeinen ydinprosessori eli perhe tarvitsee nyt tukea enemmän kuin koskaan. KD on hallituksessa ollessaan pyrkinyt vahvasti puolustamaan perheiden asemaa. Esimerkiksi kotihoidontuen järjetöntä pakkojakoa äidin ja isän kesken KD ei voi hallituksessa hyväksyä.
Tarvitaan uusia, raikkaita avauksia siitä, miten kehittäisimme yhteiskuntaa, jossa lähimmäisistä ja toisistamme huolta pitäminen ja yritteliäisyyteen kannustaminen olisivat kantavia teemojamme, arvoista tinkimättä.