Sunnuntai 19. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » Ikätoverit, Ilmari ja Suomi

Ikätoverit, Ilmari ja Suomi

04.12.2014

Risto Rasilainen


Ilmari Koppinen on pitkän elämänsä aikana kokenut niin Suomen seesteiset kuin vaaran vuodet.
Sadoin mitalein palkittu veteraaniurheilija sanoo yhteiskunnallisen ilmapiirimme vielä 1920-luvulla olleen hyvin tulehtuneen, jopa vihamielisen. Hän korostaakin sisäisen kansallisen yhteyden tärkeyttä, myös tämän päivän Suomessa.


Kun Ilmari Koppinen 96 vuotta sitten syntyi, oli Suomesta juuri tullut itsenäinen tasa­valta.
Koppisen elämä orpopojasta opintielle, sotaan, ja rauhanajan Suomen jälleenrakentajaksi on samalla kertomus myös maamme historiasta, sen alkutaipaleelta hyvinvointivaltioksi.

Salossa asuva Koppinen sanoo voivansa tulla toimittajaa juna-asemalle vastaan, kun sovimme haastattelusta puhelimitse.
Jo näin iäkkäältä mieheltä tarjous on jopa hieman hämmentävä.
Kiitän, mutta kieltäydyn ja totean kyllä löytäväni perille myös omin neuvoin, netistä tulostamani kartan avulla.
Astuessani sisään Koppisen eteiseen huomioni kiinnittyy ensimmäiseksi keittiön oviaukon yläpuolella oleviin, kullankeltaisiin mitalirivistöihin.
Ne ovat vain osa yli puolestatoista tuhannesta palkinnosta, jotka Koppinen on voittanut sekä koti- että ulkomaisten veteraaniurheilijain kisoissa lähes kolmen vuosikymmenen aikana.
Joukkoon mahtuu yli 200 Suomen, Pohjoismaiden, Euroopan ja maailman mestaruutta.

Lapsesta asti urheillut ja aktiivisesti liikuntaa harrastanut Koppinen kertoo aloittaneensa kilpailun veteraaniurheilussa 69-vuotiaana.
”Leipälajina” hänellä ovat olleet lyhyet juoksu- ja aitamatkat, Hän on kilpaillut myös kymmenottelussa, kolmiloikassa sekä muutamissa heittolajeissa.
Viimeisin kisakokemus on keväältä Norjan Hagesundista, jossa Koppinen osallistui 95-vuotiaiden miesten sarjassa kolmiloikkaan, 60 metrin juoksuun, kuulantyöntöön ja pituushyppyyn.
Päivittäiseen liikuntaan kuuluu myös ympärivuotinen pyöräily.
Pidemmät matkat, kuten vierailut tyttären luona Espoossa, Koppinen tekee omalla autolla. Kaupassakäynti ja muu asiointi Salon keskustassa sen sijaan hoituu pyörällä. Eikä reitti välttämättä ole lyhin mahdollinen, vaan kulkee yleensä ylimääräisten mutkien kautta.
Poljettuja kilometrejä kertyi viime vuonnakin nelisen tuhatta.
–Tasapainoaistini on jostain syystä aina ollut hyvä, vastaa Koppinen kysymykseen, eikö häntä pelota kaatuminen polkupyörällä, eritoten liukkailla keleillä.
–Käytän talvisaikaan pyörässä nastarenkaita, hän lisää.

Tasapainoharjoituksenaan Koppinen ottaa olohuoneen matolla ristikkäisaskelia.
Toinen voimisteluliike, jolla hän sanoo pitävänsä jalkansa vetreinä, on niiden heittely sivusuunnassa ylös ja alas. Myös polvilumpioiden pyörittäminen jalat suorina kuuluu säännöllisiin jumppaliikkeisiin.
Siihen, missä määrin geneettisellä perimällä on osuutensa Koppisen poikkeuksellisen hyvään terveyteen, Koppinen ei osaa vastata.
Koppinen ja tämän Raimo-veli jäivät jo lapsina orvoiksi isän ja äidin kuoltua, ja poikien kasvattivanhempina toimi raumalainen kanttoriperhe.
Aineellisesti niukan lapsuuden ja nuoruuden vastapainona veljekset osallistuivat aktiivisesti partiotoimintaan, ja urheilivat.
–Yleisurheilua harrasti siihen aikaan lähes joka poika, juuri muita vapaa-ajanviettomuotojahan ei edes ollut.
Kyse oli Koppisen mukaan myös yhteiskunnallisesta ryhtiliikkeestä, joka läpäisi kaikki kansanosat.
–Kantavana ajatuksena oli, että vain fyysisesti vahva, terve kansa on myös pystyvä ja yhtenäinen kansa.

Tämän näkemyksen pitävyys tuli paria vuosikymmentä myöhemmin koeteltua kovimman kautta, Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen.
Sekä talvi- että jatkosodasta fyysisesti ja henkisesti ehjänä selvinnyt Koppinen valmistui diplomi-insinööriksi pian sodan jälkeen, ja myöhemmin tekniikan lisensiaatiksi. Avioiduttuaan hänestä tuli neljän lapsen isä, jolla nyt on myös neljä lapsenlasta.
Ammatillisen elämänsä vuodet Koppinen työskenteli Lahden maanmittausosaston kenttätyön johtajana, ja sen jälkeen Salon kaupungingeodeettina. 1970-luvulla hän pendelöi myös kolmasti viikossa Salosta Espooseen, toimien Teknillisen korkeakoulun apulaisprofessorin virassa eläkkeelle jäämiseensä, vuoteen 1981 asti.
Niin tärkeitä ja olennaisia asioita kuin urheilu ja kuntoliikunta fyysiselle hyvinvoinnille ovatkin, Koppinen korostaa myös henkisen vireyden merkitystä:
–Henkinen työ on aivojen liikuntaa, hän kiteyttää.

KD:ssa pidempään mukana ollut puolueväki tuntee Koppisen antaumuksellisena raittiuden puolestapuhujana ja toimijana. Hän on myös Suomen Alkoholitutkijain seuran sekä Kristillisen terveys- ja raittiusjärjestön jäsen.
Kiinnostuksensa aiheeseen Koppinen sanoo syntyneen tiedollisesta mielenkiinnosta ja halusta  tieteellisesti selvittää, mikä alkoholista oikein tekee niin vetovoimaisen ja tuhoisan aineen, ei pelkästään Suomessa, vaan myös maailmanlaajuisesti.
Kansallista ja kansainvälistä alkoholitutkimusta aktiivisesti seuraavalla Koppisella onkin  selkeä näkemys alkoholista ja sen käytöstä.
–Kyse on yksiselitteisesti myrkystä ja maailman tappavimmasta huumeesta, jolla ei ole mitään myönteisiä vaikutuksia, ja joka tuhoaa käyttäjänsä ja tämän terveyden.
Koppinen sanoo alkoholilla olevan myös suuri yhteiskunnallinen vaikutus:
–Kysehän on jättiläismäisestä liiketoiminnasta, joka ulottaa rahan voimalla lonkeronsa kaikkialle; niin urheiluun, nuorison keskuuteen, tiedotusvälineisiin kuin poliittiseen päätöksentekoon.
Kuten tupakan kohdalla jo on käynyt, myös alkoholiteollisuus on alkanut levittäytyä yhä enemmän kehitysmaihin, Koppinen sanoo.
– Eurooppahan jo onkin maailman juopoin maanosa suhteessa väestömäärään. Kulutuksemme on puolet maailman kaikesta alkoholista, asukaslukumme ollessa vain 1/8.

Koppisen mielestä raittiuskasvatuksessa olisi tuettava pelkästään niitä yhteiskunnan tahoja, joiden tekemä työ on selkeästi elämän ja päihteettömyyden puolella. Alkoholin käyttöä edistävien ja markkinoivien yritysten toimintaa pitäisi lainsäädännöllisesti rajoittaa nykyistä paljon enemmän.
Niin ikään raittiuskasvatus olisi kohdennettava ennen muuta lapsiin ja nuoriin:
–Yksikään lapsi ei osaa kaivata alkoholia, jollei häntä johdateta ja houkutella sen pariin, kuten nyt tapahtuu.
–Esimerkin voima on aina vahvempi kuin sanan voima.
–Siksi vanhempien ja jokaisen nuorten ihmisten kanssa tekemisissä olevan tulee omalla elämällä ja toiminnallaan osoittaa, ettei alkoholilla ole siinä sijaa.