Keskiviikko 22. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » Kansanedustajat muistelevat joulujaan

Kansanedustajat muistelevat joulujaan

22.12.2010

Kristiina Kunnas

Ei lahjojen hienous ja määrä, vaan äidin, isän tai lasten itse käärimät paketit. Toimi toivoi kovaa pakettia ja Bjarne sellaisen saikin: kirveen ja sahan.

Toimi ei tykännyt pehmeistä paketeista, Sari käyttää edelleen isänsä antamaa lahjaa, Leenan herkistää äidin rakkaus
1) Mieliinpainuvin tai mieliin­painuvimmat  joulumuistosi
2) Erikoisin, omituisin tai hassuin joululahja, jonka olet vastaanottanut tai antanut

Bjarne Kallis
1) Kyllä ne liittyvät aikaan, jolloin uskoin joulupukkiin. Häntä yritin vakuuttaa siitä, miten kiltti itse asiassa olen.

2) Sain alle 6-vuotiaana joululahjaksi kirveen ja sahan. Siihen liittyi tietenkin velvoitteita eli minun piti huolehtia siitä, että uuniin sopivaa polttopuuta aina löytyi.

* Taustaa *
Bjarne jäi aivan pienenä isästään orvoksi, ja oli siitä lähtien perheen ainoa mies. Hän muistaa, että kova työnteko oli opeteltava jo pikkupoikana.


Leena Rauhala
1) Sairaalan joulutyövuorojen myötä muistoissa on ihania potilaiden kanssa yhteisesti vietettyjä jouluja, rauhaa ja hiljaisuutta kipujenkin keskellä.

Eräänä vuonna kovan pakkasen paukkuessa jouluaattona kävin sisareni kanssa ilahduttamassa joululauluja laulaen Lappeenrannan varuskunnan sotilaita ja henkilökuntaa.

Oman perheen ja läheisten kanssa  eletyt joulut ovat iloa ja voimaa antavia. Jouluuni ovat liittyneet omatekoiset jouluruuat ja ohjelmat joululauluineen, sekä kosolti iloa lasten kanssa.
 
2) On tullut peh­meitä paketteja, elämän arkeen ja tarpeeseen valittuja.

Muistan aina lapsuudessa saadut äidin tekemät nallen ja nuken, joissa myös vaatetus äidin tekemä.

Niissä oli syvää äidin rakkautta.


Sari Palm
1) Kuopukseni syntyi 10. joulukuuta 1996. Jouluaattona meidän perhe, eli isi, äiti, isoveli, 6, ja isosisko, 4,  tyttövauva ja silloinen kultainennoutaja-koiramme Ilo esitti vaarin toimiessa esilukijana evankeliumin kotiimme kokoontuneelle suvulle.

Ilo-koira oli omapäinen lammas. Enkelinä toiminut isosisko liihotti morsiustytön mekossaan. Velipoika oli paimen, NHL-pyyhkeeseen kääritty. Minun, Marian, vauva oli kehdossa. Panu-isi toimi Joosefina.

En unohda koskaan sitä koskettavaa pyhyyttä, joka hetkeen liittyi. Lopuksi kaikki läheisemme yhtyivät Enkeli taivaan -lauluun.

2) Erikoisin siinä mielessä, että lahja on jäänyt niin kovin mieleeni ja oli ihana, on 17-vuotiaana tyttösenä isältäni saatu lahja: valkoiset nahkahansikkaat ja parfyymipullo. 

Hanskat ovat jo ihan mustat, ja nahkakin alkaa olla jo vähän risaksi rispaantunut. Mutta pidän niitä vieläkin pihalla lumitöissä, koska niillä on niin syvää tunnearvoa minulle.


Toimi Kankaanniemi
1) Armeijan joulu lienee ollut erikoisin kokemus. Joululaulut kolkossa kasarmissa ja maukkaat jouluruuat.
 
2) Uskon, että tänä jouluna tulee paras ja mieluisin joululahja, mutta sitä en voi vielä paljastaa.

Lapsena pehmeät paketit harmittivat ja toivoin kovia. Pehmeissä oli villa­paita tai sukat, kovissa joku mukava lelu.


Kari Kärkkäinen
1) Lasten odotus ja pakettien avaaminen koskettaa joka vuosi.

Poikkeuksellisen joulun vietin 1993. Olin huoltoasemalla, ja soitin trumpetilla Adamin Oi, jouluyön klo 00.01.

Puolen yön jälkeen alkanut tilaisuus oli suunnattu nuorille ja yksinäisille. Väkimäärä yllätti kaikki. Paikalla oli yli 200 ihmistä.

2) Lasten leipomat ja pakettiin käärimät joulupiparit.

* Taustaa *
Kari soittaa trumpettia ja on kolmen kouluikäisen lapsen isä.


Tarja Tallqvist
1) Mieheni oli merikapteeni ja laiva kynti valtamerellä kohti Australiaa. Olin esikoisemme kanssa mukana,   vaikka hän oli vain  kahden kuukauden ikäinen. Mutta halusimme olle yhdessä.

Aattoiltana laiva pysäytettiin ja kaikki, sekä päällystö että miehistö, kokoontuivat salonkiin. Mieheni luki jouluevankeliumin ja lauloimme Enkeli taivaan. Möreät miesäänet herättivät sylissäni nukkuvan vauvamme, joka suurin silmin katseli miesjoukkoa ympärillään.

Lähtiessään taas työvuoroonsa jokainen tuli koskettamaan pientä kättä ja silittämään pehmeää poskea.Kyynel kiilsi monen raavaan miehen silmänurkassa.

2) Olin 12-vuotias ja tuhlannut omiin iloihini vanhempieni antaman joululahjarahan. Olin aika kiipelissä. Minulla ei ollut mitään lahjaa siskolleni Pialle.

Sitten välähti. Pihistin  illalla hänen hammastukensa ja käärin ne lahjapakettiin.

Aamulla hammastukia etsittiin kissojen ja koirien kanssa.

Aattoiltana joulupukki ojensi Pialle tuon pienen paketin. En saanutkaan odottamiani kiitoksia vaan isältäni lupauksen selkäsaunasta ensimmäisenä arkena joulun jälkeen.

* Taustaa*
Tarja kirjoittaa joulumuistoistaan ja isästään myös kolumnissa sivulla 5.


Päivi Räsänen
1)  Muutama vuosi sitten yksi lapsistamme sai allergisen reaktion jouluaaton vastaisensa yönä. Kasvot olivat turvonneet melkein tunnistamattomiksi ja sairaalaan päästyämme verenpaine romahti ja taju lähti. Vietin suuren osan jouluaatosta päivystypoliklinikalla lapseni vuoteen vierellä.

Jouluaaton tunnelma oli aika raadollinen; sairaala oli kauniisti koristeltu ja hoitajat toivottelivat hyvää joulua, mutta suuri osa potilasta oli juovuksissa tai lääketokkurassa, monet kiroilivat aggressiivisesti.

Joukossa oli myös yksinäisyyttä valittavia, ahdistuneita vanhuksia.

Mieleeni nousi Jesajan jouluevankeliumi:”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,loistaa kirkkaus.” (Jes 9:1)

Juuri tätä elämän kurjuutta varten Jumala tuli ihmiseksi!

2) Olen saanut lahjaksi omia vanhoja tavaroitani. Lapsemme joskus aivan pienenä innostuivat joululahjojen ideasta ja käärivät lahjapaperiin keittiöstä löytämiään astioita: kauhoja ja lusikoita. Mutta niin antaja kuin saaja ilahtuivat!

* Taustaa *
Päivi on viiden lapsen äiti.