Keskiviikko 29. tammikuuta 2020

KD-lehti » Juttuarkisto » Tärkeät asiat pitää kertoa

Tärkeät asiat pitää kertoa

15.12.2009

Kristiina Kunnas


Kambodžalainen lapsi etsimässä elantoa kaatopaikalta. Punakhmerien hirmuhallinnolla on pitkä varjo. – Haluaisin palata todistamaan, mitä raportoimillani alueilla on tapahtunut. On tärkeää tehdä seurantadokumentteja, tietää siitä, mitä Balkanille tänään kuuluu, miten Bosniassa ja Kosovossa menee, mitä Kambodžassa tapahtuu, Rauli Virtanen sanoo.


Rauli Virtanen ei ole väsynyt maailman kriiseihin


Nuori Rauli Virtanen halusi ulkomaantoimittajaksi. Pitkä reppumatka latinalaisessa Amerikassa 60-luvun lopussa oli startti uralle.

Vielä koulunpenkillä, Orimattilan lukiossa ollessaan, hänestä oltiin kovasti tekemässä maantiedon ja biologian opettajaa.

Kunnes äidinkielen opettaja Kauko Saraste ilmoitti hänelle, että ’ei, kyllä susta tulee toimittaja, hakeudu Etelä-Suomen Sanomiin töihin’.

Jos äidinkielen opettaja osasi valita hänelle oivallisen ammatin, niin sotakirjeenvaihtajan hänestä teki ensimmäinen kriisikokemus.
– Ensimmäinen kriisikokemukseni oli Vietnamista, Vietnamin sodan aikana 1972.

– Se niin sanotusti kolahti nuoreen mieheen, nuoreen toimittajaan – ja sen jälkeen olen kiertänyt noita kriisialueita, ja tuosta kiertämisestä kirjanikin kertoo.

Virtaselta on tänä syksynä ilmestynyt kirja Saigonista Bagdadiin – neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana (WSOY).

Haastava ja vaikea kiehtoi, kunnianhimo kannatteli

Mikä sai Rauli Virtasen tunkemaan itsensä paikkoihin, joista muut juoksivat henkensä kaupalla pois?
– Koin hyvin haasteellisiksi ja kaikkein vaikeimmiksi tehtäviksi journalistina tällaiset kriisialueet, ja menemisen paikkoihin, joissa tapahtuu paljon sellaisia uutisoitavia asioita, joista meidän on kerrottava ihmisille.

– Halusin jäädä sen sijaan, että pyrkisin sieltä pois. Usein jäljelle jää vain kourallinen, joissakin tapauksissa ei yhtään, todistamaan, mitä kauheuksia siellä tapahtuu.
– Minua ovat vetäneet myös moraalinen velvollisuudentunne ja uteliaisuus.

– Kyllä siihen liittyy myös ammatillista kunnianhimoa, Rauli Virtanen myöntää.

Hän vertaa itseään urheilutoimittajiin. Kyllä hekin haluavat käydä olympialaisissa ja selostaa suuria tapahtumia.
– Nämä kriisit ja sodat ovat ehdottomasti olleet niitä ykkösluokan tapahtumia  ja uutisia. Niille pitää saada myös taustaa.

Liikenne - vaaroista pahin

Virtanen on menettänyt läheisiäkin kollegoitaan. Toimittajia on kaatunut kentälle.
Hänkin on joutunut moniin tiukkoihin tilanteisiin. Saati sitten ne kerrat, joissa ei ole edes huomannut vaaraa.
– En haluaisi edes tietää sellaisesta tilanteesta, jossa joku on tähdännyt minua ja sitten todennut, että enpä viitsi tuota toimittaja-rassua ampua. Parempi, etten ole näistä itse tietoinen.

– Liikenne on aina se kaikkein pahin vaara, liikutaan missä tahansa.

Kriisitilanteiden pahimpia paikkoja ovat olleet suuret pommitukset.
– Länsi-Beirutin pommitukset 1982 ja Kosovon Pristinan pommitukset ovat varmasti olleet vaarallisimpia sotatilanteita, joissa olen ollut mukana.

– Tietysti myös se, kun  joutuu väkijoukon kynsiin, oli se sitten Afganistanissa tai Irakissa. Jos siinä tilanteessa on tulkki häipynyt, eikä ole enää yhteistä kieltä. Silloin minut on leimattu joko vakoojaksi, itsemurhapommittajaksi tai ties miksi.

– Silloin voi vain toivoa, että säilyttää mielenmalttinsa ja pelastuu suojeleviin käsiin.

Freelancer pääsi näkemään ja kokemaan paljon

Rauli Virtanen on toiminut lähes koko uransa freelancerina.
– Kun olen ollut näin pitkään kaikkien tärkeimpien suomalaisten medioiden palveluksessa, ensin printtijournalistina lehdissä ja sitten sähköisen median palveluksessa, niin kokemuksia on ehtinyt paljon kertyä.

Virtaselle työ on ollut  paljolti myös harrastusta.
– Aivan fantastista on tietysti ollut nähdä kaikki se, mitä on nähnyt.

Hän jää miettimään omia sanojaan. Fantastista?
– Tällä  tarkoitan siis, että olen päässyt näkemään paljon merkittävää.

– Useimmat tapahtumista, niin kuin kirjakin kertoo, ovat ikäviä, surullisia tragedioita. Mutta kuitenkin se, että on päässyt todistamaan niitä ja raportoimaan niistä, on ollut hieno kokemusten sarja.

”Berliinin muurin kaatumista en nähnyt”

Virtanen on vieraillut kaikissa maailman maissa, mutta ei hänkään aina ole osunut paikalle parhaaseen aikaan.
– Olisi ollut upea olla Berliinissä kun muuri kaatui.

– Olisin halunnut myös olla seuraamassa tilannetta Ruandan kansanmurhan aikaan.
– Mutta Afrikka jäi varjoon, kun samaan aikaan sodittiin Balkanilla.

Vanhemmiten huomaa, ettei aika ole loputon

Virtanen käy kirjassaan läpi tärkeitä tapahtumia ja muistoja 40 vuoden ajalta.

Eläisikö hän toisin, jos ajanpyörää voisi kääntää taaksepäin?
– Ammatillisesti elämäni on ollut kauheen antoisaa, mutta totta kai olisi voinut reilusti vähentää monia matkoja ja lentokentillä istumista, ja viettää enemmän aikaa perheen parissa.

– Se tietysti kaduttaa. En kuulu niihin ihmisiin, jotka sanovat omahyväisesti, että päivääkään en vaihtaisi pois elämästäni. Aina voi katsoa kriittisesti myös taaksepäin, miten ajan käyttää.

– Vanhemmiten huomaa, ettei aika ole loputon. Jossain vaiheessa tulevat sitten loppupelit.

– Ehkä sitä on vähän viisastunut. Nyt matkustan paljon vähemmän enkä juokse uutisten perässä. Teen dokumentteja, pyrin olemaan enemmän läsnä täällä kotimaassa.

Vieläkö Rauli Virtanen suuntaa kriisipesäkkeisiin?

– Ei minulla enää ole sellaista paloa, että lähtisin juoksemaan maailman kriisipisteissä pakoon itseäni  40 vuotta nuorempia poliiseja!

– Mutta haluan kyllä käydä todistamassa mitä näillä raportoimillani alueilla on tapahtunut. On tärkeää tehdä seurantadokumentteja, tietää siitä, mitä Balkanille tänään kuuluu, miten Bosniassa ja Kosovossa menee, mitä Kambodžassa tapahtuu.

Hän edelleen toivoo, että maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi.
– Haluaisin nähdä, miten näistä traumoista on toivuttu.

– Ja kun sukupolvet vaihtuvat, niin jospa näistä voitaisiin jotain oppia. Että voitaisiin oppia parempaa kriisinhallintaa ja rauhanvälitystoimintaa, ja uusien kriisien ehkäisemistä.

Samalla hän on realistinen.
– Kaikkialla näkyy, että ihmisen muisti on valitettavasti hirvittävän lyhyt. Menneistä virheistä ei oteta opikseen. Täytyy vain toivoa, että kun muutama sukupolvi menee, niin sitten viisastutaan ja järkiinnytään.
Virtanen lainaa puolalaista journalistia, nyt jo edesmennyttä Richard Kapuscinskia.

– Kapuscinski toteaa nationalismin, rasismin ja uskonnollisen fundamentalismin aikamme rutoiksi.
– Niistä pitäisi päästä eroon, että olisi enemmän rauhan tahtoa ja suvaitsevaisuutta.

Kuuntele Rauli Virtasen haastattelu KD-Kompassissa:
www.kdlehti.fi